Sebastian Lohja, Poliitikko

PAREMPIEN AIKOJEN ODOTTELU ON SINISILMÄISTÄ TOIVEAJATTELUA

Katsoin torstaina 27.1.2022 silmät ja korvat herkkinä Ylen A-Talkin keskustelua teemasta ”Kyllä vai ei Natolle?”. Mielestäni debatti paljasti oivalla tavalla sen, minkä vuoksi Suomi ei ole vielä tähän päivään mennessä päätynyt hakemaan Nato- jäsenyyttä. Keskustan kansanedustaja Matti Vanhanen ja SDP:n kansanedustaja Mika Kari korostivat kiteytettynä sitä, että jäsenyyttä tulisi hakea vähemmän jännitteisissä oloissa. Ymmärrän heidän ajatuskuvionsa, mutta sotilaalliset jännitteet Euroopassa ovat tällä hetkellä totisinta totta. Tilanteen tarkasteluun tarvitaan ripaus suomalaista inhorealismia, sillä lopulta vaikutusvaltamme turvallisuustilanteen kiristymisen hillintään on melko rajallinen.

Venäjän ja lännen suhteiden viilentymisen eräs keskeinen kulminaatiopiste oli Münchenin turvallisuuskonferenssi vuonna 2007. Presidentti Putin arvosteli kovin sanankääntein mm. sotilasliitto Naton ”laajentumista”. Vuotta myöhemmin venäläisjoukot aloittivat salamasodan Georgian maaperällä. Venäjä onnistui yllättämään lännen jotakuinkin housut kintuissa, sillä yhtäkkiä kabineteissa oli myönnettävä, että Kreml oli valmis käyttämään sotilaallista voimaa intressiensä ajamiseksi. Venäjän voimapolitiikan kehityskulku ja retoriikka ovat jatkaneet epätoivotulla tiellä aina 2000- luvun kolmannelle vuosikymmenelle saakka, jolloin Euroopassa vallitsee varteenotettava sodanuhka.

Ukrainan rajoilla on länsimaisten tiedustelulähteiden arvioiden perusteella reilusti yli 100 000 venäläistä sotilasta – viimeisimpien tietojen mukaan – melko lailla taisteluvalmiudessa. Tämänkaltaisissa oloissa Moskova toimitti lännelle listan vaatimuksia, joissa vaadittiin suurpiirteisesti Naton ”itälaajentumisen” pysäyttämistä, Naton sotilaallisen läsnäolon palauttamista Itä-Euroopassa vuoden 1997 tasolle sekä erinäisten asejärjestelmien ”puskurivyöhykettä”. Suomessa käynnistyi keskustelu siitä, koskivatko vaatimukset Naton laajentumisen pysäyttämisestä myös meitä. Kremlin supertiedottajana tunnettu Marija Zaharova terästi sanomaa kertomalla julkisesti, että Suomen ja Ruotsin liittymisellä Natoon olisi vakavia poliittisia sekä sotilaallisia seurauksia – joskin ulkoministeri Lavrovin katsotaan sittemmin peruuttaneen meitä koskeneet vaateet. Presidentti Niinistön puhelinlinjat kävivät kuitenkin kuumina. Onneksemme Yhdysvallat ja Nato ilmaisivat vankkumattoman tukensa kumppanimailleen sekä liittolaisilleen; Venäjän vaatimuksiin ei suostuta.

Nykytilanne siis mahdollistaa jännittyneestä turvallisuustilanteesta huolimatta Suomen ulko- ja turvallisuuspoliittisen liikkumatilan sekä mahdollisuuden hakea Nato- jäsenyyttä. Entä jos läntiseen sotilasliittoon kyseenalaisella tavalla suhtautuva Donald Trump olisi Yhdysvaltain seuraava presidentti tai Euroopan turvallisuustilanne muuttuisi niin vaaralliseksi, että länsi joutuisi liennyttämään laajamittaisen sotilaallisen konfliktin pelossa. Entäpä kuka tulee olemaan Naton seuraava pääsihteeri, tuleeko hänkin pitämään tiukasti myös Pohjoismaiden puolia. Tilanteet voivat muuttua varsin nopeasti hektisessä maailmassa. Suomen ja toivottavassa mielessä myös Ruotsin olisi aika käynnistää Nato- jäsenyysneuvottelut, sillä huonon päivän koittaessa me tarvitsemme länsimaisia ystäviä. Varmin tae ystävien löytymiselle hädän hetkellä on ottaa viimeinen länsi-integraation askel ja liittyä sotilasliitto Natoon, sillä parempien aikojen odottelu näissä oloissa on ennen muuta sinisilmäistä toiveajattelua.

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *