Sebastian lohja, poliitikko

HUH MIKÄ VUOSI!

Kolmeen sanaan tiivistettynä vuosi 2021 oli traumaattinen, tapahtumarikas ja onnellinen. Sinusta saattaa tuntua, että eiväthän edelliset kuvaukset elä vähääkään symbioosissa. Siispä sukeltakaamme tarinaan.

Vuosi alkoi verrattain epätavallisissa merkeissä vallitsevan pandemiatilanteen takia. Koitti harmaa maaliskuinen aamu. Tunsin oloni jokseenkin uupuneeksi, minkä ajattelin johtuvan etupäässä hektisestä arjesta, mutta aamupuuron puinen maku sai minut hakeutumaan koronatestiin. Seuraavana päivänä puhelin pirisi: ”sinulla on todettu koronavirustartunta”. Pelko valtasi mieleni, mutta pysyin optimistisena.

Kului päiviä, viikkoja ja lopulta kuukausia, mutta pää särki särkemistään ja toinen toistaan omituisemmat oireet runtelivat miestä. Pillikyytiä avuksi rientänyt ambulanssi ja kiirelähdöt sairaalaan tärvelivät mieltä. Terveyden hetkellinen menettäminen jätti minuun pysyvät arvet, mutta kiitän luojaa, että seitsemän kuukautta myöhemmin olin jälleen terve. Arvomaailmani meni kuitenkin kertaheitolla uusiksi.

Sitten alkoi tapahtumaan hyviä asioita; tervehtyminen, muutto Tampereelle, palaaminen opinahjoon, uudet poliittiset kuviot ja aluevaaliehdokkuus. Alkoi uusi – kaivattu – luku elämässä. Oli aika siirtyä vasemmalle kaistalle ja antaa palaa. Vauhti huimasi välillä, mutta sitä ympäröi onnellisuus.

Tämän vuoden ehdottomana kruununjalokivenä on uudet ystävyyssuhteet. Sain tutustua yliopistolla upeisiin ihmisiin. Tuntuu mahtavalta päästä nauttimaan seuraavat vuodet opiskelijaelämästä juuri teidän kanssanne. Samaan henkäykseen on todettava, että olen sydämeni pohjasta kiitollinen teille kaikille kokoomuslaisille, jotka olette ottaneet minut vastaan niin lämpimästi. Lopuksi syvä kumarrus minua koronan keskellä auttaneille ihmisille. Hyvää ja onnellista uutta vuotta, ystävät!

Lähteet

Lähteet tähän..

Vastaa

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *